Work 1850 Survey

Monikäyttöinen kaksirunkoinen tutkimusalus Kewatec Work 1850 Survey on suunniteltu merentutkimuksen ja siihen liittyvän koulutuksen tarpeisiin sekä matalissa saaristovesissä että avomerellä.

Aluksen perässä on suuri työskentely- ja tavarankuljetuskansi. Keulassa on myös työskentelyyn soveltuva pienempi kansi. Kaksikerroksisen hytin ylemmällä tasolla on pentterin ja oleskelutilojen lisäksi komentosilta, jolta on erinomainen näkyvyys kaikkiin suuntiin ja erityisesti veneen keulaan. Sen lisäksi alusta voi ohjata myös hytin takaosassa olevasta ohjauspisteestä taaksepäin katsoen ja sekä perä- että keulakannella olevasta ohjauspisteestä käsin.

Kummassakin rungossa olevan Volvo Penta -moottorin ja IPS-vetolaitteiden sekä vastakkaisiin suuntiin pyörivien potkureiden ansiosta alus on helppo ohjattava ja notkea kääntymään. Sen voi analogisesti toimivan ohjaussauvan avulla ja tietokoneavusteisesti määrätä liikkumaan haluttuun suuntaan jopa sivusuunnassa kylki edellä tai Dynamic Positioning -järjestelmän avulla pysymään automaattisesti paikallaan.

Hytissä on komentosillan alla olevalla kannella kaksi toisistaan verholla erotettavaa työskentelytilaa, ”märkä laboratorio”, jossa on tilaa näytteiden käsittelyyn, vetokaappi, jääkaappi, pakastin ja tilava kylmiö, ja ”kuiva laboratorio”, johon mahtuu useampi tutkija tietokoneineen. Kuivaa säilytystilaa aluksessa on runsaasti.

Koko Kewatec Work 1850 Survey -alus on tehokkaasti lämpöeristetty, ja sen vesikiertoinen keskuslämmitys riittää pitämään sen kuivana ja lämpimänä kaikkina vuodenaikoina. Aluksen kaksi lämpöpumppua toimivat tarpeen vaatiessa myös tilojen jäähdyttäjinä. Sen jäävahvistettu runko on suunniteltu myös talvikäyttöä varten.

Aluksen peräkannen siirrettävällä tutkimuspöydällä voi seuloa ja lajitella merenpohjanäytteitä. Pöytä on varustettu integroidulla huuhtelujärjestelmällä.

Näytteitä otetaan merenpohjasta ja tutkimuspöytää siirrellään hydraulisen, myös hytin takaohjauspisteestä käsin kauko-ohjattavan Fassi F155 -nosturin avulla. Sitä käytetään myös raskaiden tutkimuslaitteiden, ankkureiden ja poijujen käsittelyyn sekä kolmemetristen standardikonttien nostamiseen peräkannelle, johon ne pikalukituksella kiinnitetään.

Keulakannella olevaa hydraulista ja myös ruorimiehen paikalta kauko-ohjattavaa Fassi M25 -nosturia käytetään kokoontaitettavan keularampin avaamisen ja sulkemisen ohella esimerkiksi vesinäytteiden ottamiseen. Lisäksi aluksen sivulla on kolmas, sähköisen vinssin avulla toimiva kevyt nosturi.

Myös hydrauliset nosturit on varustettu vinssillä. Aluksessa on lisäksi kaksi kapstaania, joista toinen on ankkurivinssin yhteydessä. Voimaa kaikkiin tarpeisiin aina 55 kilovattiin asti tuottavat aluksen kaksi Kohler-dieselgeneraattoria.

Kewatec Work 1850 Survey on suunniteltu toimimaan Suomen saaristossa, mutta se on hyväksytty operoimaan myös kansainvälisillä vesillä. Se ui matalassa, käyttää nopeuteensa nähden säästeliäästi polttoainetta ja käyttäytyy kauniisti isossakin merenkäynnissä.

Päämitat
ModelHarbour & Terminal
Length18,5 M
Beam7,1 M
Engine Range2 x 500 - 800 HP
PropulsionIPS
Fuel3000 LITER
Speed Range20 - 30 KN
Draft1,5 M
Crew2
Passengers34
ClassA
Voit ladata esitteen antamalla sähköpostiosoitteesi

Kiitos, voit ladata esitteen nyt

Hyväksyn, että Kewatec käsittelee ja tallentaa tietojani

Tuotekuvasto

Meidän tuotekuvastossamme on perustiedot veneistämme. Veneet ovat luokiteltu tuoteryhmittäin
ja esitetään pituusjärjestyksessä.

Lataa kuvasto

Kotisivu & Design by Intendit Web Agency