Mika Kainu

Welding Manager
EnglishFinnish

Isokarintie 1, FI-67900 Kokkola

Alumiiniosia ja valmiita runkoja

Projektipaineita

Sitä ei yhtäkkiä ajatellen arvaisi, mitä kaikkea kätkeytyy luovutusvalmiin työveneen maalattujen pintojen, verhoilun tai paljaan alumiinin alle. Vene koostuu lukemattomista pienistä ja isoista yksityiskohdista, jotka kaikki on joku suunnitellut, piirtänyt ja tilannut, joku rakentanut tai asentanut paikoilleen, joku hitsannut, maalannut, ruuvannut tai liimannut.

Jonkun on myös pitänyt johtaa ja koordinoida tätä kaikkea.

Se ei ole helppoa. Aina on joko kiire tai kova kiire. On useampi projekti yhtä aikaa työn alla. On sovitut luovutuspäivämäärät, jotka vääjäämättä lähestyvät. Ja mitä lähempänä vesillelasku ja luovutus ovat, sitä kovemmaksi käy prosessin viimeisen vaiheen vastuunkantajien paine.

Perustus lasketaan prosessin alussa

Silti myös rakennusprosessin alkuvaihe kulkee sen mukana viimeiseen loppuun asti. Yksi niistä, jotka kantavat siihen liittyvää painetta henkilökohtaisesti harteillaan, on alumiiniosaston vastaava työnjohtaja Mika Kainu. Hänen vastuullaan on erityisesti, että valmiiksi piirretyt alumiinileikkeet, joista veneen runko ja hytti hitsataan kokoon, tilataan ajallaan, että niitä aletaan hitsata oikeaan aikaan ja että runko ja muut tilatut hitsattavat osat ovat ajoissa valmiita. Silti myös veneen valmistusprosessin loppuvaiheessa saattaa kiireinen projektipäällikkö kääntyä Mikan puoleen.

Kaikki Kewatecin hitsaajat ovat taitavia ammattilaisia, joilla on alan ammattitutkinto ja sertifikaatit kunnossa. Mika vastaa silti työstä hitsaushallista ja sen kokonaisuuden onnistumisesta. Eikä vastuu hitsaustyön laadusta ole vain moraalista, vaan sitä myös kontrolloidaan säännöllisesti. Jokaisen valmistetun veneen rungon saumojen pitävyys tutkitaan tunkeumanesteellä, ja osa saumoista läpivalaistaan mahdollisten vikojen löytämiseksi.

Tästä kaikesta kirjoitetaan tietysti protokolla. Tarkastuspöytäkirjojen pitää olla kunnossa ja mukana niissä papereissa, jotka luovutetaan ostajalle todisteeksi hankitun tuotteen laadusta. Ja juuri niitä projektipäällikkö kysyy Mikalta, jos pöytäkirjat eivät jostakin syystä ole jo päätyneet siihen paperipinoon, josta juuri ennen veneen luovutusta lajitellaan ja kootaan asiakkaalle päätyvien mappien ja digitaalisten tallentimien sisältö.

Myös näin Mikan alumiiniosaston vastuullisena työnjohtajana rakentama perustus kantaa venettä vielä sen valmistusprosessin loppuvaiheessakin. Eihän hienostikaan varustetusta veneestä olisi mitään iloa, vaan pelkkää harmia, jos se vuotaisi sen tähden, että se olisi huonosti hitsattu!

Monipuolinen ja motivoiva, mutta myös vaikea työ

Itse hitsausprosessi vaatii niin tekijöiltä kuin työnjohdoltakin luovuutta. Siinä onkin Mikan työn suola, mutta myös yksi niistä asioista, jotka ovat siinä vaikeita.

”Pidän työni monipuolisuudesta. Projektit eivät koskaan toistu toistensa kopioina. Se pitää mielen virkeänä,” sanoo Mika.

”Toisaalta se on yksi työn suurista haasteista. Teemme lähes koko ajan veneiden prototyyppejä, uusia malleja, joihin tarvitaan uusia ratkaisuja vanhojen ja tuttujen lisäksi. Aina niitä ei ole suunniteltu loppuun asti, vaan ne pitää mallata ja passata paikan päällä.”

Niin – Kewatecin osastot eivät toimi eivätkä voikaan toimia kokonaan erillään toisistaan. Joskus vielä asennushallissakin joudutaan tekemään hitsaustöitä. Myös suunnitteluosasto on vielä tässä vaiheessa linkitetty uuden veneen valmistusprosessiin.

”Meillä on kuitenkin hieno työyhteisö. Viihdyn siinä ja työssäni oikein hyvin,” toteaa Mika. Ja siinä Mikan vastuulla ovat töiden aikatauluttaminen, alumiiniosaston ostot, työtehtävälistojen laatiminen, tehtyjen töiden dokumentointi, vaaditut tarkastukset ja muut sellaiset tehtävät. Monipuolista on, kuten Mika sanoo.

Mikan reitti Kewatecille

Mitään epätavallista ei ole siinä, ettei Mikalla ole koulutusta, joka olisi suoraan johdattanut hänet nykyiseen työhönsä. ”Ammattikoulusta lähdin valmiina LVI-asentajana. Tein kuitenkin aivan muita töitä armeijasta päästyäni. Ensin ajoin kuorma-autoa isäni kuljetusliikkeen palveluksessa eli pääasiassa elintarvikelasteja kotipaikkakuntani Vetelin ja Helsingin välillä.”

Hiukan tulevaan työhön Kewatecilla taisi kuitenkin viitata jo Mikan seuraava työpaikka: ”Olin pari vuotta töissä Scanfil Oy:n Vantaan tehtaalla toimien siellä sinkityslinjan vuorovastaavana.”

Lisää kouluttavaa kokemusta Mikalle kertyi, kun hän jätti taakseen pääkaupunkiseudun ruuhkat ja pestautui hitsaajaksi erikoiskuljetuskalustoa valmistavaan Tyllis Oy:öön.  Siinä työssä kului noin vuosi. Ja sitten oli Kewatecin vuoro.

”Tulin tänne vuonna 2002. Kyllä se varmaan oli jokin houkutteleva lehti-ilmoitus, joka sai minut hakemaan töitä Kewatecilta. Siitä on kuitenkin niin pitkä aika, etten enää oikein tarkasti muista, mitä silloin mahdoin ajatella,” Mika kertoo.

Sisämaasta veneenrakentajaksi

Maan päällä liikkuvan kaluston sijasta Mika on jo kauan rakentanut merelle ja järville tarkoitettuja aluksia. ”Mitään varsinaista suhdetta mereen minulla ei sisämaan kasvattina kuitenkaan ole.” Vetelistä, missä Mika syntyi ja edelleen perheineen asuu, on pitkä matka merenrantaan.

Mika kuitenkin jatkaa: ”Kalastusta olen harrastanut aikoinani varsin aktiivisesti. Keskipulpettiveneellä ajettiin sisämaan järvillä ja uistinta vedettiin välillä jopa kilpailumielessä.”

Lapsiperheen täyteläistä elämää

Sittemmin Mika myi veneensä. ”Kun perhettä alkoi siunaantua, aikaa kalastukselle ei enää oikein liiennyt.”

Mikalla on puolisonsa Johannan kanssa kolme lasta, joista vanhin on 13-vuotias ja nuorin kuuden. Kaikki he harrastavat urheilua, jalkapalloa, suunnistusta ja yleisurheilua, ja muitakin harrastuksia heillä on. Isän vapaa-aika kuluu aika pitkälti näiden puuhien parissa. ”Tosin itsekin vielä suunnistan. Iltarasteja etsin,” kertoo Mika.

Kiirettä metsässä ja töissä

Suunnistajan pitää paitsi löytää rastit, myös juosta. Kiire on. Se on kuitenkin varmaan erilaista hoppua kuin se, josta Mika mielellään pääsisi eroon:

”Töissä on ainainen kiireen tunne. Sitä kun ei olisi. Mutta itsestähän sekin taitaa olla kiinni.”

Lieneekö niin? Kewatec on elänyt voimakkaan kasvun aikaa. Se ottaa osansa myös alumiiniosaston työnjohtajan päivästä.

Mukaan vaan!

Kiire kuitenkin tuo myös töitä tekeville. Eikä Mikan ole ollenkaan vaikea suositella Kewatecia työpaikkana:

”Rohkeasti vain kokeilemaan! Ei tarvita välttämättä pitkää kokemusta. Riittää, että on positiivinen ja motivoitu.”

Ja Mikahan sen tien tuntee. Hänet se on vienyt paljon haltijaksi.

Kotisivu & Design by Intendit Web Agency