Jonas Krokvik

Project Manager

Isokarintie 1, FI-67900 Kokkola

Luksusveistämöltä ammattiveneiden pariin

Uuden linjan uusi projektipäällikkö

Kewatecilla on jo jonkin aikaa ollut positiivinen ongelma: yrityksen tilauskanta on kehittynyt siihen malliin, että on pitänyt tosissaan miettiä, kuinka ja missä tilatut veneet tehdään. Kapasiteetti on ollut koetteilla.

Jotakin ongelmasta ratkesi, kun Kewatecin rakentamia pienempiä veneitä varten vuokrattiin lisää hallitilaa ja perustettiin sinne uusi tuotantolinja. Uudet tilat sijaitsevat Jänismaalla muutaman kilometrin päässä veistämön pääpaikasta Lahdenperän teollisuusalueella.

Pelkät tilat eivät kuitenkaan rakenna veneitä. Pitää olla myös tekijöitä. Eikä silloin tarvita vain hitsareita ja asentajia, vaan myös joku, joka pitää veneenrakennusprojektin hyppysissään. Tarvitaan projektipäällikköä.

Sellaiseen toimeen kutsuttiin maaliskuussa 2018 Jonas Krokvik. Hän on muiden projektipäälliköiden tapaan välillä näkyvä, mutta usein näkymätön tekijä, joka toimii linkkinä asiakkaan ja telakan välillä, koordinoi ja kontrolloi rakennusprojekteja, mutta huolehtii myös monista pienistä ja joskus isoista käytännön tehtävistä.

Jonaksen vastuulla olevat projektit ovat enimmäkseen alle kymmenen metrin pituisia veneitä. Isompiakin on kuitenkin tulossa työn alle – ja kaikki ne tarvitsevat projektipäällikköä.

Rakennusinsinööri, josta tuli veneentekijä

Mutta mahtaneeko Suomesta löytyä sellaista opintolinjaa, joka valmentaisi suoraan veneteollisuuden projektipäällikön toimeen? Tuskin. Mahtaako Suomessa olla enää mahdollista edes opiskella veneenrakennusinsinööriksi!

Eikä Jonaskaan tullut suoraan koulunpenkiltä Kewatecille. Rakentamisesta hän silti tietää paljon. Onhan hänellä rakennusinsinöörin koulutus. Veneenrakennustaito Jonaksen piti sen sijaan opetella erikseen.

Myöskään veneilyä ei Jonaksella ole kotoperua verissä eikä se ole ollut nuorena hänen harrastuksensa. Siihenkin hän on oppinut vasta työn kautta.

Sillä Jonaksella on taustallaan työpaikka, joka Öjassa syntyneestä ja perheineen Pedersöressä asuvasta rakennusinsinööristä saattaa tuntua tavanomaiselta, mutta on meille muille itse asiassa ympäri maailmaa harvinaista herkkua: Jonas on ennen Kewatecia ollut kaksi vuosikymmentä töissä legendaarisella Baltic Yachts -luksusveneveistämöllä, aluksi pari vuotta veneenrakentajana ja sitten projektipäällikkönä.

Kyllä siinä väkisinkin alkavat veneet ja veneily tulla tutuiksi. Ja projektinjohto. Ja tietysti äveriäät asiakkaat.

Mikä sai Jonaksen vaihtamaan työpaikkaa?

Samalla herää kysymys: mikä saa luksusveneiden rakentajan vaihtamaan työpaikkaa ja hiilikuitukomposiitin karuun alumiiniin ja siitä rakennettuihin työ- ja viranomaisveneisiin? Jos Kewatecilla välillä tehdäänkin huvivene, myös se on robusti ja kovaan käyttöön rakennettu.

Annetaanpa Jonaksen vastata: ”Halusin töihin pienempään ja joustavampaan yritykseen. Projektit Kewatecilla ovat yhtä mielenkiintoisia kuin Balticilla, mutta vaihtuvat nopeammin. Asiakkaatkaan eivät ole Kewatecilla yhtään vähemmän vaativia kuin Pietarsaaressa – eivät ainakaan aluksen teknisen toteutuksen ja varustuksen suhteen.”

Mukava työilmapiiri, haastava työ

Jonas pitää kovasti myös Kewatecin työilmapiiristä. ”Sitä leimaa tekemisen meininki, mutta silti työkulttuurissa on sopivasti joustoa. Työtoverit ovat alansa osaavia ammattilaisia, ja heillä on hyvä ote työhön. Aikaa ei kulu tyhjänpuhumiseen.” Mielellään Jonas suosittelee Kewatecia sille, joka miettii, kannattaisiko sieltä hakea töitä.

Toisaalta työ on vaativaa. ”On vaikeaa pitää kiinni projektin aikataulusta, kun projektinjohtajana ei oikein ole keinoja vaikuttaa siihen.” Niin – projektipäällikkö voi kyllä tehdä yhtä ja toista projektiin liittyvää, mutta hänkään ei voi muuttua vaikkapa varaosaksi, jota turhaan odotetaan.

Metalli mukana myös harrastuksissa

Alumiiniveneveistämön projektipäällikkö ei malta pysyä erossa metallista myöskään vapaa-aikanaan. Jonas harrastaa työnsä ohella ”aarteiden etsimistä” metallinpaljastimen avulla. Ja myös erilaisiin ”tee se itse” -projekteihin kuluu aikaa. Ruokaakin tulee laitetuksi.

Erityisesti Jonas kuitenkin mainitsee harrastuksen, joka antaa voimia arkiseen työhön: ”Juokseminen on hyvä tapa purkaa ajatuksia.”

Itse asiassa Jonas haaveilee paitsi kesäisestä myös talvisesta matkasta Alpeille, mutta myös New Yorkin maratonin juoksemisesta. Harrastuksessakin on hyvä asettaa tavoitteet korkealle, kuten työssä veneiden parissa.

Kotisivu & Design by Intendit Web Agency